Lauantai iltana käytiin sitten tuossa omassa metsässä makkaraa paistamassa. Menossa mukana koko perhe ja paappa sekä kaikki koirat. Roki raukka horjahti ojaan, jossa oli vettä. Kotimatkasta loppu sujui hieman hitaasti, koska Rokin jalat olivat aika lailla isoja lumipalloja täynnä. Makkara oli hyvää, tietysti! 2035757.jpg

Sunnuntaina käytiin viettämässä pikkujoulua koirien kera =) Riina pääsi mukaan katsomaan omankokoisia kavereita. Ehkä eniten Riinaa kiinnostivat pennut, jotka ovat sitä itseä pienempiä. Kotonahan sillä on vain noita pikkukavereita. Koirat saivat juosta vapaana. Välillä oli sitten kuvassa poseraamista ja otettiin myös näyttelyharjoitukset. Samukin pääsi harjoittelemaan Laten kanssa. Valitettavasti en ehtinyt kuvata tätä tapahtumaa. Taitaa tulla "händlerikeikkaa" tulevaisuudessa ;) hih. Kummasti kyllä miehet viihtyivät siellä makkaranpaistopaikalla, mistäköhän se johtui? Sitten opimme, että mitä ovat kosketuskeppi ja -alusta. Siitä innostuneena, mä kyllä opetan Riinan sammuttamaan valot .. =)

pikku jouluista kotiin ja koiran vaihtoon ja seuraavaksi alkoi talven agilitytreenit maneesilla. Mukaan lähti Pinja, naapurista Oona ja Hilda. (jotka ehtivät jo kävellä meille, vaikka mun piti ottaa heidät tuosta matkalta kyytiin).. Taisi koko porukkaa hiukan jännittää ;) Pinja oli aivan innoissaan! Itsekseen saatiin harjoitella puomia ja keinua. Pinja otti ensimmäisen keinun aika vauhdikkaasti eli päähän asti vauhdilla ja sitten stop ja siitä nätisti alas. Toinen kerta menikin hyvin, muistettiin jarruttaakin jo aiemmin. Harjoiteltiin kahta eri rataa. Kepeille menossa oli liiikaa vauhtia ja sitä yritettiin hieman hiljentää heikoin tuloksin ja Pinja "kuumuu" haukkumaan .. Toista rataa harjoitellessa se alkoikin alittaa aitoja! Mistäs tää johtuu? Mutta, oli kait meillä hyviäkin pätkiä ja oli kiva taas alkaa agility tän pitkän tauon jälkeen..Pitäis olla videokameran kans joku aina kuvaamassa, niin sais kotona kattoo että mitä sitä tehtiinkää siellä treeneissä ;)