Eilen käytiin ottamassa vähän tokoiluja Johannan ja koirien kanssa. Aika paljon meillä meni kyllä vain pulinaksi kun ei olla nähty pitkään aikaan =)

Tänään mentiin eka kertaa agitreeneihin tälle kesää ja olipas se taas mukavaa! Ohjaajana oli Sara. Harjoiteltiin nopeita loppusuoria ja että osuttiin oikeaan päähän putkissa.

Ensimmäinen treeni oli hyppy, puomi, putki ja siitä loppusuora aitoja tais olla neljä. Se onnistui muuten hyvin, mutta Pinja loikkasi puomilta alas liian isolla loikalla. Uusittiin puomin alastulokontakti.

Toinen treeni oli aita, pujo, putki ja siitä taas loppusuora aitoja. namikuppi odotti aitojen lopussa. Meillä ei onnistunu pujottelu juuri mitenkää. Pinja kävi ylikierroksilla ja ei millään malttanu mennä pujoa. Mä en osannu sitä ohjata siinä :( Nyt aletaan ottaa kotona kunnon pujotreeniä, muuten menee ihan höpöksi koko homma..

kolmas treeni oli aita, aita, aita, pujo, putki, putki, puomi, aita ja aita. Eka kerralla ohjasin Pinjan että juoksi toisen esteen ohi kokonaa (tai en ohjannu ollenkaa..) Pujottelusta eteenpäin meillä tais onnistua putkeen menot ihan oikein, sain vietyä Pinjan oikealla putken suulle. Puomin lopussa piti tehä valssi ja ohjata 2viimeiselle aidalle, siinä taisin melkein ohjata koiran takas puomille =) mut sit kuitenki meni aidoille oikein.. Muisti pätkii..

Muita corgeja Pinjan lisäksi paikalla oli Nio ja Alma. Mukava seurata aina samanrotuisten menoa!

Pujottelua ja kontaktia puomilla täytyis harjoitella.